tiistai 25. marraskuuta 2008

Valokuvatorstaina 109: haaste: katkelma Couplandin kirjasta

"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta. Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---" (Douglas Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.) Ajasta ihmisillä on ollut käsitys niin kauan kuin on ymmärretty, että jonain päivänä kuolee mutta lähitulevaisuutta voi ja kannattaa suunitella. Vierastan lääkkeitä. Aikakone olisi mielikuvituskoneisto, joka mahdollistaisi aikamatkailun. Karuselli voisi olla tällainen aikakone, vinhaa vauhtia eteenpäin ja tarvittaessa hitaasti taaksepäin. Ihminen ei vanhenisi koskaan. Haluaisiko tätä kukaan, todella?

torstai 13. marraskuuta 2008

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Valokuvatorstain 107. haaste: Silta nykyaikaan

158 vuotta sitten tämä Muntin silta vei nykyaikaan. Yksiaukkoinen pieni kiviholvisilta on rakennettiin yhdistämään Koiviston kylä Taivassaloon. Mitä on nykyaika? Se muuttuu kovin nopeasti. (kuva on sama kuin toisessa blogissani, koska tietokoneeni kuvankäsittelyohjelmineen on korjattavana).

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Valokuvatorstain 106. haaste: suomalainen nuorallatanssi

Miehen tie on ankea - suomalaista nuorallatanssia
Netistä napattua:
Nykymaailmassa miehen terveyttä ja itsetuntoa on helppo järkyttää, sillä jos Pellervo Petäystä on uskominen, miehen koko elämä on kahden peruspilarin varassa. Nuo pilarit ovat työ ja potenssi ja viimeistään keski-iässä molemmat uhkaavat monen kohdalla pettää.
Tästä lähtökohdasta Petäys piirtää kuvaa Suomesta, josta näyttää tulevan naisten valtakunta. Tämän alan megsatrendithän nähdään televisiosarjoissa ja mainoksissa. Tulevaisuus on nuorehkojen, kauniiden ja kansanvälisten naisten. Tulevaisuuden vastakohta on supisuomalainen ja vanheneva mies, juntti, jossa lihallistuu kaikki mikä on menneisyyttä ja huonoa. Tämä tosiaan lihallistuu, sillä tuo pilakuvamainen hahmo on tietysti myös liian lihava. Ehkä juuri siksi nuoren naisen onkin nykyisin oltava liian laiha.
"Tällä hetkellä suomalainen mies on uhanalainen laji, vähän kuin valkoselkätikka, jota sentään suojellaan", hän kiteyttää. Uhanalaisuus on kuitenkin hiukan erilaista kuin siivekkäillä ystävillämme. Miehen pahin uhka on mies itse, Petäys sanoo. Juuri mies on omalla, päämäärätietoisella periksiantamattomuudellaan rakentanut oman umpikujansa, ja rakentanut sen hyvin. Näin hahmottuu elämänkaari, joka ei juurikaan tuo mieleen Nestori Miikkulaisen surumielistä kauneutta. Se tuo mieleen kaulaan punotun köyden.
"Suomalainen mies ei välitä itsestään. Mies syntyy, kasvaa, opiskelee, hankkii työpaikan ja puurtaa työtä ja perustaa perheen. Miehelle työ on kaikki kaikessa, elämän päätarkoitus ja tässä asiassa hän on jäänyt satojen vuosien takaiseen rooliinsa, jolloin piti vastata perheen turvallisuudesta ja toimeentulosta. "
"Nainen on muuttunut, mies ei. Nainen on myös syntyjään parempaa ainesta, neuvotteleva, sovitteleva, määrätietoinen eikä aina pyri kaikkien tilanteitten hallintaan."
Linkki juttuun: http://www.pellervo.fi/pellervo/3_99/petays.htm

torstai 9. lokakuuta 2008

Valokuvatorstain 105 haaste: kuvahaaste

Tällä kertaa haaste on kuvamuodossa. Sen on ottanut Ian Britton. Yhteys on syntynyt..

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Valokuvatorstain 104. haaste: Kiltti

Kiltin pikkutytön kiltit kuvat; pupu ja tupsukorvainen orava. Vaikka ulkona sataa ja myrskyää, hänellä kaikki on iloista ja valoisaa!

torstai 25. syyskuuta 2008

Valokuvatorstain 103. haaste: Kivirannan runo; salaisuus

Painavinta mitä tiedän on salaisuus joka jäi kertomatta --- Joona Kivirinta 2008
Lounais-Coloradossa on Mesa Verden kansallispuisto Alueen erikoisuus on 400-1200 luvuilla rakennetut Anasazi-intiaanien asumukset. Kuvassa suurimman asuinyhteisön Cliff Palacen rakennuksia. Salaisuudeksi on jäänyt, miksi asumukset on hylätty noin vuonna 1300. Hylkäämisen syynä saattoi olla ilmaston muutos, sisäinen sota tai epidemia, mutta varmaa tietoa syystä ei ole onnistuttu vieläkään selvittämään.
Mesa Verde valittiin kansallispuistoksi vuonna 1906 ja on valittu maailmanperintökohteeksi vuonna 1978. Kuvassa alueen kolmanneksi suurin asuinpaikka Spruce Tree House. Kieleke, joka toimii kattona, on aivan mustunut savusta.

torstai 18. syyskuuta 2008

Valokuvatorstain 102. haaste: Helppo

Valokuvaajan elämä on helppoa. Aina löytyy aiheita, joita kuvata. Välineet ovat kevyitä ja helppo kantaa - verrattuna valokuvauksen alkuaikoihin.

torstai 11. syyskuuta 2008

Valokuvatorstain 101 haaste: ajatus

Mitähän George Johnson ajatteli viime hetkillään.... tämän päivän kuvasatoa Tombstone´sta.
Terveisiä Indianklubbenin matkalta Usasta.

torstai 28. elokuuta 2008

Ukkosmyrsky

Koska olen matkalla 4.9. laitan "kesämyrskyn" kuvan blogiin. Tämä on Naantalista alkukesältä. Tämän suurempaan myrskyyn en ole tänä kesänä törmännyt Turun ja Kustavin välisellä rannikkokaistaleella, jossa kesän vietin.
Viikonloppuna lähdemme yli kolmen viikon lomalle Usa:n intiaanialueille Texasin, New Mexikon, Arizonan ja Coloradon osavaltioihin. Siellä oltiin viimeksi 6 ja 7 vuotta sitten ja näimme mahtavat salamoinnit Gallupissa kun istuskelimme El Rancho hotellin http://www.elranchohotel.com/ terassilla. Taustalla huutelivat Santa Fén tavarajunat. Menemme jälleen saman hotellin pariksi yöksi.